Business

Salaperäinen kuiskaaja ohjeisti VR:n hallituksen puheenjohtajaa – Väärän tiedon tuottaminen valtionyhtiössä nostaa esiin ikäviä kysymyksiä



VR:n suunnitelma Lauri Sipposen potkujen peittelystä oli kehno, koska kultaisen kädenpuristuksen voi saada useless irtisanottu johtaja, kirjoittaa toimittaja Taneli Koponen.

VR:n suunnitelma Lauri Sipposen potkujen peittelystä oli kehno, koska kultaisen kädenpuristuksen voi saada useless irtisanottu johtaja, kirjoittaa toimittaja Taneli Koponen.

VR:n toimitusjohtajan potkuista kehkeytyi maanantaina merkillinen näytelmä. Iltapäivällä kello 15:24 VR tiedotti julkisuuteen, että yhtiön toimitusjohtaja Lauri Sipponen on itse irtisanoutunut.

Hän ehti työskennellä VR:llä useless kahdeksan kuukautta. Tiedotteessa ei puhuttu sanaakaan lähtevän toimitusjohtajan saamasta kultaisesta kädenpuristuksesta.

VR antoi aivan tarkoituksellisesti julkisuuteen väärän tiedon Sipposen lähdön syystä. Todellisuudessa Sipponen oli saanut maanantaina potkut. Toimituksen tietojen mukaan ne tulivat hänelle täytenä yllätyksenä.

Vielä kello 16 jälkeen VR jatkoi väärän tiedon levittämistä ”Sipposen irtisanoutumisesta” medialle annetuissa kommenteissa. Talouselämän puhelinhaastattelussa VR:n hallituksen puheenjohtaja Kjell Forsén antoi varsin maireita lausuntoja Sipposen ajasta VR:n johdossa.

Haastattelu kuitenkin keskeytyi äkisti, kun Talouselämä kysyi Forsénilta, saako ”irtisanoutunut” Sipponen VR:stä mukaansa kultaisen kädenpuristuksen.

Forsén pyysi toimittajaa odottamaan hetken. Ilmeisesti hän unohti mykistää käynnissä olevan puhelun, koska Talouselämän digisanelimeen taltioitu seuraava vaimealla äänellä käyty keskustelu. Keskustelun toista, oletettavasti VR:llä työskentelevää osapuolta ei tiedetä, joten tässä kommentissa hänestä käytetään nimeä ”kuiskaaja”.

Forsén: [kuiskaa] Hei

Kuiskaaja: Kyllä luulen, että nämä sopimusyksityiskohdat niin..

Forsén: Ne on julkisia.

Kuiskaaja: On julkisia.

Forsén: Eiks ne oo?

Kuiskaaja: Okei, saattaa olla, että ne löytyy..

Forsén: Vuosikertomuksesta varmaankin.

Kuiskaaja: Joo, jos sen muistat ulkoa.

Forsén: Se on 6 + 6 [Puheenjohtaja viittaa kommentilla mitä ilmeisemmin Sipposen 12 kuukauden mittaiseen kultaiseen kädenpuristukseen.]

Kuiskaaja: Sano se.

Forsén toimittajalle: Kuuluuko sinne. Tuossa varmistin. Hänellä on irtisanomisaika kuusi kuukautta ja sen päälle tulee muutama kuukausi.

Lopulta kävi ilmi, että Sipponen saa VR:stä mukaansa 6 + 6 kuukauden palkan eli yli 360 000 euron kultaisen kädenpuristuksen. Summasta kuuden kuukauden osuus on irtisanomisajan palkkaa. VR:n suunnitelma potkujen peittelystä oli kehno, koska kultaisen kädenpuristuksen eli ylimääräisen kuuden kuukauden palkan saa useless irtisanottu, ei omasta tahdostaan irtisanoutunut toimitusjohtaja.

Pian lähtiäisrahojen uutisoinnin jälkeen VR julkaisi pikavauhtia uuden tiedotteen. Maanantaina kello 17.08 VR kertoi, että Sipponen on irtisanottu. Forsén kertoi myöhemmin Talouselämälle, että väärää tietoa annettiin tarkoituksellisesti ja sen tehtävänä oli pehmentää Sipposen lähtöä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Kuiskauksia. Äänitallenteella VR:n hallituksen puheenjohtajaa Kjell Forsénia ohjeistaa toistaiseksi tuntemattomaksi jäänyt henkilö. Tiina Somerpuro

Tuominen kiistää kuiskanneensa

Kuka oli salaperäinen kuiskaaja? VR:n viestintäjohtaja Tatu Tuominen kertoo, että Forsén antoi haastattelun Pasilasta VR:n pääkonttorin neuvotteluhuoneesta.

Tuominen myöntää kuunnelleensa neuvottelutiloissa haastattelua, mutta kiistää jyrkästi kuiskutelleensa Forsénin kanssa.

”Siellä ei ole ollut ketään kuiskuttelemassa. Ei ole ollut haastattelussa kuiskuttelua”, Tuominen sanoo.

Annoitko ohjeita Forsénille?

”En tiedä (ero-)sopimuksesta mitään, joten en ole voinut ohjeitakaan antaa”, Tuominen toteaa.

Neuvotteluhuoneessa ei ollut haastattelun aikana paikalla muita kuin Forsén ja Tuominen, hän sanoo. Tuomisen kertomuksen perusteella jää siis mysteeriksi, kuka Forsénia nauhoitetussa keskustelussa oikein ohjeistaa.

Myös VR:n toteuttama tarkoituksellinen väärän tiedon levittäminen herättää sarjan kysymyksiä.

Mitkä ovat Sipposen potkujen todelliset syyt ja miksi niitä haluttiin peitellä? Mitä yhtiön johtoryhmässä on oikein tapahtunut ja kuinka laajasti väärän tiedon antaminen oli VR:n sisällä tiedossa? Miten yhtiön viestintäosasto liittyy sotkuun?

Entä tiesikö Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) väärän tiedon levittämisestä etukäteen? Ja jos totuus oli tiedossa, niin miksi hän ei puuttunut virheellisen tiedottamiseen? Valtionyhtiön toiminta herättää myös pohtimaan, missä määrin VR:n kertomiin tietoihin voi jatkossa luottaa.

Toistaiseksi ministeri Tuppurainen ei ole vastannut toimituksen kommenttipyyntöihin. Lauri Sipponen ilmoitti maanantaina tekstiviestillä, että hän ei halua kommentoida lähtöönsä liittyviä asioita.



Source hyperlink

Leave a Reply

Your email address will not be published.